Kun tietäjä otti vettä hetteestä,
hän sylkäisi hetteen yli ja luki
seuraavan loihdun:

nouseppa neitonen norosta,
hienohelema hettehestä,
vastuksie voittaman,
vastem nuita vastuksie!
otak küti künsistäsi,
altasi ajohevonen!
tuonnem ma sinum mannoan
üli kuven kirkkokunnan,
üli kappelin kaheksan,
tuonnem meren selälle,
tuonne hauvin hartijoille.
sill on lütonta lihhoa,
peätöntä kalloa
süvväm miehen näläkäesen,
haukatah halunallaesen!